Tilannekatsaus

1) Ne kepit on edelleen siellä syvennyksen perimmäisessä nurkassa (tai ehkä maa on mystisesti nielaissut ne - toivo elää!) Ainoat kepit, jotaka täällä ovat heiluneet ovat neulepuikot. Liikuntaa se on sormijumppakin!

2) Paketteja on odotettu ja avattu innollla. Ei, ei Joulupukilta, vaan das pyöränosatoimittajalta.

3) Pientä puolikuntoisuutta on podettu pitkään ja hartaasti. Eeei hyvä.

4) Kaikki motivaatio yhtään mihinkään on hautautunut lumikinosten, töitten ja joulukiireiden alle. Toisella sitä näyttää taas intoa riittävän enemmän kuin pienellä kylällä yhteensä. Ja sekös se vasta vaimoa ketuttaa, kun ei saa rauhassa synkistellä.

Olikos vielä jotain muuta kivaa? Ai niin:

5) Pelkään kuollakseni, mitä Pyöräilijän tarkoin varjelemasta, minulle osoitetusta joulupaketista paljastuu. Voisiko joulun skipata tänä vuonna?

Keppiä ja porkkanaa. Ilman sitä porkkanaa.

Noniin, syödään niitä sanoja taas. Vähän vettä perään, niin menee liukkaammin alas, hop! Ne ovat nyt nimittäin täällä: sauvakävelysauvat siis. Tuolla eteisessä naulakkokaapin perimmäiseen nurkkaan strategisesti sijoitettuna. (Jospa Pyöräilijä vaikka kohta unohtaisi, että minulla on nyt sellaiset.) Silmät kiinni ja tiukka nipistys. Nyt varovainen tirkistys luomien raosta... Ja siinä ne yhä ovat. Onko minun nyt pakko mennä kävelemään sauvojen kanssa? Pohtii ihminen, joka muinoin teki sitä työksensä.

Pyöräilijän sauvat ovat kaksimetriset. No sellaisilta ne minun mielestäni näyttävät! Arvatkaapa miten lujaa niillä pääsee? Miettikääpä sitten, miten huimaan laukkaan meikäläisen töpöjalat yltää puolet lyhyempien köpöttimien kanssa. Ja veikatkaa sitten huviksenne, olenko lähdössä sauvakävelemään itsensä Herra Sauvakävelytekisisinullehyvään kanssa. No en helvetissä.

Pimeitä iltoja ja valkoisia valh...haaveita

Ho-hoi, täällä ollaan. Kisakauden jälkeisestä lepojaksosta selvittiin - hengissä. Nippanappa. Mitä nyt lievästi hermo meni. Yllättäen enemmän meikäläisellä. Kuka nyt jaksaa katsoa miestä aina kotona?

Hiljaa siellä, se oli retorinen kysymys! Mitä julmaa siinä muka on, että kannustaa toista valitsemallaan tiellä? Sitä paitsi niin armollinen minä olen, että hyvää hyvyyttäni armollisesti olen lainannut Riderini (etu- ja taka)valoa, kun toinen niin vilpittömän innoissaan tuonne pimeään on lähtenyt sotkemaan.

Onneksi se normaali arki nimittäin sieltä palasi. Nyt on jo siirrytty "mä-olen-maailman-paskin-pyöräilijä-ja-myyn-kaikki-pyöräni"-mantran kautta siihen pisteeseen, että lenkiltä palaa suhteellisen hyväntuulinen ja tuttuun tapaan kaikkivoipaisen itseriittoinen "kylläpä-kulki-hyvin" ja "sitten-kun-mä-voitan-suomenmestaruuden..."-mies.

Meikäläisen venähtäneessä lepokaudessa ei loppua näy. Alkaa tässä tekosyyt loppumaan, perkeles. Onneksi pelastukseksi saapuu joulukiireet :D Mahtavaa. Sen sijaan, että oikeasti tekisin asioille jotain, olen tyytynyt totuttelemaan ajatukseen, että saatan ihan oikeasti joutua koeajamaan erästäkin pyörää jossain vaiheessa. Se olisi valkoinen. Aatelkaapa sitä!

Metsään on tullut jo syys

Käväisen tässä vaan ilmoittamassa, että kisakausi on ollut viikon verran paketissa. Tämä se on ihmisen parasta aikaa :)

Tosin - nyt on myös se aika, kun ulkovaraston kylmyys ajaa pyörät, osat, työkalut ja niiden käyttäjän esimerkiksi nyt vaikka olohuoneeseen. Kauheen kiva.

Nyt ollaan tosi huipulla, kun näin tuulee!

Noniin! Tänään sitten karautin Riderin matkaan ja jätin Pyöräilijän vahtimaan paistuvaa makaroonilaatikkoa. Mukaanhan se vinkui (siis mies - ei laatikko), mutta itseaiheutetussa pääkivussaan jäi sitten lopulta kiltisti kotimieheksi rassailemaan pyöriään.

Punainen paholainen kulki oikein hyvin ja iloisesti. Niin kauan kunnes tuli a) ylämäkeä, b) vastatuulta tai c) haastavampaa maastoa. Kuntoni on paska. Paska. No sen tiesinkin. Juoksutossut ovat pölyttyneet luvattoman kauan. Siinä erästäkin loputonta nyppylää apinan raivolla puskiessani vannoin, että ensi keväänä mäet nousevat eri tahtiin. Tai ainakin eri sykkeillä. Noin niinkuin pääpiirtettäin, hieman ärräpäistä siistittynä, se ajatus meni...

Tänään Rider sai myös uuden soittokellon. Se entinen nyt vaan oli niin...perseestä :D Vähän ruostunut, ja vaikea soittaa. Turvallisuuskysymys, ehdottomasti. Todellakin. Eli ei muuta kuin ruuvari käteen - pikku juttu!
Ketäköhän yritän tässä huijata?? Niinkuin itse olisin sen siihen ruuvannut :D :D :D

Muutamia muitakin puutteita tuo huima tunnin lenkkini paljasti. Hankintalistalla nyt siis ensisijaisesti pulloteline (entinen on poistettu vuosia sitten - se nyt vaan oli niin...paska) ja windstopper-panta/pipo, koska puffi nyt vaan ei syyskeleillä pelasta särkeviltä korvilta. Toissijaisesti hankilistalla on...hmmm, mietitäänpä. Miten olis se peruskunto, vähän kärsivällisyyttä, ja niin - se pyörä.

Eli taas sitä lyötiin tänään se ostajanopas kätöseen. Booooring. Yritin sitten vähän netissä taas kahlata, mutta voi toivottomuus... Voitaisko sopia, että nimeltämainitsematon kammenvatkaaja hoitaisi kaikki tekniset vertailut, geometriset laskelmat, logistiset pohdinnat, taloudelliset arviot ja sen sellaiset alta pois. Voisin sitten käydä testailemassa vaihtoehtoja, kun osoitetaan paikka ja aika ja kärrätään kädestä pitäen paikalle. Ja heittää sitten pienet itkupotkuraivarit, kun väri onkin väärä.

Ei mulla muuta, kiitti moi!

Muonituspalvelusta, päivää!

Sain juuri m a h t a v a n ajatuksen! Kävipä nimittäin taas niin, että iltapäivällä töissä huomasin tekstiviestin. "Käyn töitten jälkeen vähän pyörittelemässä. Tuun joskus ennen kuutta." Nyt kello lähestyy kuutta, ja huomasin kiltisti kaivavani kanoja jääkaapista.

Jos nyt jättäisinkin nuo kanat tuohon pöydälle kera lapun:

"Käyn vähän pyörittelemässä, tuun joskus ennen kahdeksaa. Ja oon varmaan aika nälkänen." 

Siinähän ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Eihän tässä sentään missään hellan ja nyrkin välissä eletä. Tulipahan vaan mieleen, että voisi olla aika kyrpiintynyt Pyöräilijä täällä odottamassa.

Myöhäistä. Ovi kävi. No saahan sitä haaveilla.

Luulot pois

Se oli eräs kaunis alkusyksyn ilta elokuun lopussa. Ja sitten se synkkeni. Olin osannut tätä odotellakin, mutta silti se pääsi jollain tavalla kaikessa ennakoitavuudessaan yllättämään. Miten sen tiesikin, että juuri näin tulisi tapahtumaan? Kaikesta huolimatta.

Me ajateltiin poikien kanssa...(aina huonoa lupaava alku)...että lähdettäis koko sakki...(oou-nou)...ajeleen toi Finukan reitti läpi. Saisitte testiin täpäritkin.

Sakilla tässä tarkoitettiin siis Pyhäin Pyöräilijäin Veljeskuntaa enemmän ja vähemmän innokkaineen puolisoineen. Te-muodolla viitattiin siis puolisoihin.

"Testailisitte" kuulostaa niin helvetin leppoisalta. Mutta tärkeintähän tässä on ottaa heti luulot pois. Aivan alkuunsa. Sitähän tässä nyt ihan selvästi haetaan? Okei, se joille Finlandian reitti ei sano mitään, voi käydä vähän kurkkaamassa osviittaa täällä. Suosittelen kiinnittämään huomiota nousumetreihin.

Niin oliko se tarkoitus tappaa kaikki olematonkin innostus ennen kuin se pääsee edes heräämään? Mikä tässä nyt ei oikein käy järkeen? Ehkä olen vähän niuho, mutta ihan kärkeen ei tulisi mieleen lähteä
a) testaamaan mitään ensimmäistä kertaa elämässään 35 km:n kiekalle harjumaastoon
b) testaamaan mitään ensimmäistä kertaa elämässään kaikkitietävien, huippukuntoisten ja virkaintoisten sukkahoususankareiden opastuksella
c) testaamaan täysjoustomaastopyörää ensimmäistä kertaa elämässään julkisesti todistajien läsnäollessa.

Joten arvannette, että olin karvat varpaanvälejä myöten pystyssä aivan välittömästi. Ja sen jälkeen asiasta ei ole keskusteltu. Mikäli aihetta ilmenee, voitte olla varmoja, että raportoin tästä vielä. Katsotaan sitten, paljonko sanojani joudun syömään.

Aikoihin eletty

Nyt kun on viikonlopusta selvitty, voi taas pilata ilmapiirin valittamalla.

Viimeviikolla eräänä päivänä jossakin tilapäisessä mielenhäiriössä lähdin polkemaan (!?) töistä tulevaa Pyöräilijää vastaan. Ihan niinkuin noin huvin vuoksi. Enpä päässyt kovin pitkälle, kun sieltä jo musta kypärä viipotti vastaan. Oli viissiin mennä jauhot suuhun silläkin, kun vasta viimemetreillä uskoi kuvan verkkokalvoillaan todeksi. Kyllä, olin ihan itse, vapaaehtoisesti, hypännyt ylvään Riderini satulaan ja karauttanut tuulta päin.

Älkääkä siellä yhtään tyrskikö! Se on hyvä pyörä. Sitä paitsi se ei ole ihan normi Rider, vaan sitä on tuunattu. (Voiko tuunauksesta puhua enää katu-uskottavasti.? Vai onko se termi jo ihan out? Onko se edes tuunausta, jos vaihdetaan kaikki irtoavat osat? Vai onko se vaan osien vaihtoa? Oi maailma, pelasta minut näiltä mieltäni hämmentäviltä ajatuksilta.)

*Hetkinen! Missä se valitusosio oikein viipyy? Huh, tunnen sen jo kumpuavan. Ehdin jo itsekin tässä vähän säikähtää.*

Noh, eihän siitä tietenkään sitten saanut polkea suoraan kotiin, vaan oli kierrettävä Lenkki. Ajoimme lenkin. V****i, koska olisin halunnut polkea takaisin kotiin. Sen pituinen se.

Näpit irti Fillaristani

Mitä tapahtuu n. 7 kertaa vuodessa, jolloin vilppi, itsekkyys ja kyynärpäätaktiikka ovat sallittuja?  Fillari kolahtaa postilaatikkoon.

Olen useasti rikkonut Pyöräilijäin Vaimojen kultaista sääntöä numero 1. Olen nimittäin julkeasti herättänyt Suurta Pahennusta lukemalla lehden ensimmäisenä. Lukuisia kertoja. Kyllä vaan, kuulen tuskaiset kauhunparahduksenne.

Aikoinaan alkaneet Jukka Salmisen seikkailut maailmalla saivat minutkin innostumaan tuosta pyhästä opuksesta. Tappeluhan siitä(kin) sitten melkein tuli. Kilpailuksi meni ainakin, että kenellä on oikeus lukea ensimmäisenä. Muistan monia älyllisiä argumentteja kuten "Se on minun lehteni" ja "Koska se on tuoreena ja sileänä paras". Minun jäljiltäni sivuihin jää kuulemma myös hiirenkorvia. Ikään kuin ne hiirenkorvat koskaan olisivat vaivanneet missään muussa kirjassa saati lehdissä (!).

Mutta pikkumaisuus ja älyllinen taantumus sikseen, saa Fillari esiin jalompiakin puolia. Pitkäjänteisyys ja keskittymiskyky ovat sentään huipussaan. Tosin tasan siihen yhteen asiaan, nimittäin sen lukemiseen.

Pienenä käytännön vinkkinä siis kaikille pyöräilijöiden puolisoille (jotka ovat siinä onnellisessa asemassa, että hallitsevat postilaatikkoa) suosittelen seuraavaa: Kannattaa piilottaa lehti siksi aikaa, kunnes päivän polttavimmat asiat on selvitetty. Muuten voi käydä niin, että kommunikaatio rajoittuu loppupäivän ajan monologiin omasta toimestasi, tai seuraavankaltaisiin hivenen turhauttaviin sananvaihtoihin:

-Päläpäläpälä*...ja tulin sitten siihen tulokseen, ettei se varmaan kannatakkaan. Mitähän tässä pitäis tehdä?... Hei, kuunteletko sää yhtään?
-Umph... Joo.
-...???

*pitkä ja seikkaperäinen selostus aiheesta X

Eli suosittelen ensin hoitamaan kaiken älyllisen keskustelun alta pois, ja sitten ikään kuin palkintona muistamaan "Ainiin, Fillarikin tuli." (Tämä ei kyllä oikein toimi, jos pyöräilijä muistaa/tietää odottaa lehteä saapuvaksi. Kun ei nyt ihan valehtelemaan viitsi ryhtyä. Pieni totuuden venyttäminen aina kai sallitaan...?)

Miksi se muuten haisee niin karsealle? Siis Fillari-lehti, lähinnä.

Ethän vaan kuvittele mitään?

Tiedättehän nämä keskustelut parisuhdetta lujittavista Yhteisistä Harrastuksista. Kaikkihan meistä ovat ainakin kuulleet niistä.
"Pentistä kuoriutui aivan uusia puolia, kun aloitimme golfkurssin."
"Liisakin innostui golfista, ja nykyisin meillä on paljon enemmän aikaa toisillemme."
"Kuulitko, että Pentti ja Liisa ovat alkaneet golfaamaan yhdessä. Voi kun meilläkin olisi jokin kiva yhdistävä juttu..."

Jossain vaiheessa tätä vääjäämättömästi kohti lopullista aivopesua porskuttavaa pyöräytymisprosessia tajusin, että tässähän saattaa olla jokin koira haudattuna. Asiasta käytiin jotakuinkin seuraavanlainen keskustelu:

V: Ja ethän vaan kuvittele, että tästä tulee nyt joku Yhteinen Harrastus?
P: No en todellakaan.*

Sieluni korvilla kuulen nyt jonkun ihmettelevän, miksi ihmeessä ei, sehän on niin herranduudelis herttainen ajatus kerrassaan. No minäpä kerron miksi ei.

Oletteko ikinä raahautuneet harppovan/polkevan/hiihtävän/uivan/muuten itseäsi nopeammin etenevän ihmisen perässä räkä poskella ja keuhkot verillä, mutta sisu ei ole antanut periksi sanoa, että hiljennä nyt perkele vähän? Tarvinneeko kertoa, että minä olen.

Oletteko koskaan päätyneet silmittömän raivon partaalle ja ylikin, koska ei ole mitään ärsyttävämpää kuin toinen, joka tietää luulee tietävänsä, miten jotain tehdään paremmin kuin sinä itse? Minä ainakin kiihdyn nollasta sataan nanosekunnissa, jos en saa tehdä asioita omalla tavallani.

Oletteko koskaan nauttineet omasta ajasta? Oletteko tottuneet vaatimaan ja järjestämään sitä säännöllisesti? Jopa päivittäin? Aamen.

Jos vastasitte edes johonkin kohtaan kyllä, niin ymmärrätte, miksi Lajista ei ole leivottu, eikä tulla paistamaankaan, parisuhteenlujittajaa tähän torppaan. Muussa tapauksessa, olkaa ystävällisiä ja pitäkää ah-niin-ihanat Yhteiset Harrastuksenne omana tietonanne.

---
*(Painottiko se tuota 'todellakaan' -kohtaa vähän turhan ponnekkaasti, vai kuvittelenko vain?)
Jätin tässä mainitsematta, että keskustelussa saattoi vilahtaa joitakin "joskus voidaan yhdessäkin käydä pyörittelemässä jotain helppoja reittejä"  -tyylisiä uhkaavia sivulauseita. Aion kuvitella, että en kuullut niitä.

Housupyykkiä

Pari painavaa sanaa vaippahousuista. Tiedetään, ne ovat oikeasti pehmustetut pyöräilyhousut, joiden pehmusteosaa joku pyöräguru ehkä haluaa tituleerata säämiskäksi. (Tosiasiassa ainakin nykyään pehmustinhärpäke on kyllä kaikkea muuta kuin oikeaa säämiskää, sen jopa minä tiedän.) Mutta minähän saan ummikkona kutsua niitä ihan miksikä huvittaa. Joten vaippahousuilla mennään.

Jos jollekin on epäselvää, mistä tässä nyt oikein puhutaan, niin ihan muutama havainnollistava kuvanen aiheesta tähän alkuun:

Jo legendaksi muodostunut Taru Punahousuisista Pojista osoittaa, että Puolassa todella liputetaan isänmaan väreissä. Kuvan alkuperäinen lähde valitettavasti tuntematon.

Kuva torpedo7

Kuva Bontrager

*Tässä vaiheessa minulle tultiin Pyöräilijän toimesta kommentoimaan, miksi valitsen vain miesten kuvia. Siis hetkinen. Housujahan minä tässä esittelen. Pehmustettuja pyöräilyhousuja. Sitäpaitsi kaikki tänne kirjaamani on täysin puolieellista, subjektiivista ja röyhkeän moukkamaista. Saan valita tasan ne kuvat, jotka edistävät asiaani parhaiten. Myönnytykseksi kuitenkin yksi kuva naisistakin. Mutta sanonpa nyt vaan, että ei se kyllä havainnollista tätä pehmusteasiaa mitenkään.*

Kuva Assos

Näpsäkkä ja havainnollistava video aiheesta löytyy Elixirin sivuilta, starring Jussi Veikkanen.

Eli siis vaippahuosut. En aio ikinä, kuuna päivänä alkaa käyttää sellaisia. Olen päässyt vaiposta eroon jo kahdesti elämässäni. Ensimmäisen kerran jo varhaislapsuudessa, jolloin pidätyskykyni parani sen verran, että aloin ehtiä vessaan tarpeilleni. Ja toistamiseen (herkimmät miehet voivat nyt sulkea korvansa silmänsä hetkeksi, eikä heidän varsinkaan kannata klikata linkistä) hieman vanhempana, kun tutustuin naisille suunniteltuun silikoniseen tuotteeseen. Joten jos minä vielä joskus vaippoja aion pitää, se olkoon sitten aikaisintaan vanhainkodissa. Ja siinä vaiheessa minulta ei varmaankaan enää paljon kysellä, mitä itse olen asiasta mieltä.

Tätä ei pidä nyt käsittää väärin. Yleisesti ottaen minulla ei ole mitään vastaan pyöräilyhousujen sukua, tuota housujen väärinymmärrettyä aatelia. Ratsastajana ihonmyötäiset housut ovat tulleet minulle tutuiksi ja rakkaiksi jo aikojen alussa. Ja mielellänihän minä miehi...siis miestä sukkahousuissa katselen. Ei valittamista ;) Kaikessa turhamaisuudessani, moukkamaisuudessani ja kokemattomuudessani en vain voi kuvitella tunkevani itseäni vaippahousuihin - ja vielä ilman alushousuja (WTF??!!) Pardon my French.

Starttilaukaus

Olipa kerran erään pyöräilijän eräs vaimo. Vaimo ja pyöräilijä elelivät normaalia pyöräilijän perheen elämää. Vaimo yritti kuitenkin pitää kyynärvarren mitan matkaa itsensä ja Lajin välillä, silloin kuin se vain suinkin oli mahdollista. Tietäen tiedon lisäävän tuskaa, hän yritti pysytellä sopivan tietämättömänä kaikesta mikä liittyi pyörien/pyöräilijän tekniikkaan tai haiskahti muuten jotenkin liikaa Lajilta. Sujuvasti hän oppi elämään erinäisten pyörien, niiden osien, tarvikkeiden, purnukoiden, varusteiden, työkalujen, aikataulujen, rutiinien, kisareissujen ja ylipäänsä Lajin keskellä.

Mutta yrittäkääpä elää maatilalla saamatta hitustakaan paskanhajua tarttumaan. Ei onnistu. Eräänä kohtalokkaana päivänä vaimo huomasi selaavansa kuvastoa. Eikä mitä tahansa kuvastoa, vaan pyöräliikkeen pyörä- ja varustekuvastoa. Mitä oli tapahtunut, jää ehkä ikuiseksi arvoitukseksi - jopa vaimolle itselleen. Jollakin hyytävällä tavalla hänestä kuitenkin tuntui, että tästä ei olisi paluuta.