Ho-hoi, täällä ollaan. Kisakauden jälkeisestä lepojaksosta selvittiin - hengissä. Nippanappa. Mitä nyt lievästi hermo meni. Yllättäen enemmän meikäläisellä. Kuka nyt jaksaa katsoa miestä aina kotona?
Hiljaa siellä, se oli retorinen kysymys! Mitä julmaa siinä muka on, että kannustaa toista valitsemallaan tiellä? Sitä paitsi niin armollinen minä olen, että hyvää hyvyyttäni armollisesti olen lainannut Riderini (etu- ja taka)valoa, kun toinen niin vilpittömän innoissaan tuonne pimeään on lähtenyt sotkemaan.
Onneksi se normaali arki nimittäin sieltä palasi. Nyt on jo siirrytty "mä-olen-maailman-paskin-pyöräilijä-ja-myyn-kaikki-pyöräni"-mantran kautta siihen pisteeseen, että lenkiltä palaa suhteellisen hyväntuulinen ja tuttuun tapaan kaikkivoipaisen itseriittoinen "kylläpä-kulki-hyvin" ja "sitten-kun-mä-voitan-suomenmestaruuden..."-mies.
Meikäläisen venähtäneessä lepokaudessa ei loppua näy. Alkaa tässä tekosyyt loppumaan, perkeles. Onneksi pelastukseksi saapuu joulukiireet :D Mahtavaa. Sen sijaan, että oikeasti tekisin asioille jotain, olen tyytynyt totuttelemaan ajatukseen, että saatan ihan oikeasti joutua koeajamaan erästäkin pyörää jossain vaiheessa. Se olisi valkoinen. Aatelkaapa sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jaa toki neroutesi tai elämöi muuten vaan.