Jollei jouluna ole lunta...

...niin ehkä se on vaan ihan hyvä.

Fillarivapaata joulua kaikille teille, hyvät ystävät!

Toivoo PV

Pro Paja

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisella pyöräilijällä tulisi olla oma paja. Opetetaanhan koirillekin oma paikka -käsky. Ja ennen kuin siellä nyt alkaa tasa-arvovaltuutetut huutelemaan, niin en verrannut miestä  pyöräilijää koiraan lauman alimpana osapuolena. Tarkoitin vain, että tuskin tuo oma paikka ihan sattumalta esiintyy myös koirankasvatuksessa - tieteenaloista johdonmukaisimmassa.

Kaikilla (varsinkin pyöräilijöillä) tulisi olla jokin täysin oma paikka. Johon voi mennä milloin vain, ja johon kenelläkään muulla ei ole oikeutta tulla tärkeilemään. Toisin sanoen, minne ei tarvitse vaimon astua jalallaan. Ja kun ovi on kiinni (ja pyöräilijä sisäpuolella), voit unohtaa koko Lajin olemassaolon aika autuaasti. Niin kauan, kun pyöräilijäsi hilavitkuttimineen siellä viihtyy. Ja kokemuksesta tiedän, että se on kauan se. Joskus saattaa se pyöräilijänkin olemassaolo mielestä hetkeksi hämärtyä. Mutta vain hetkeksi. Ja sen verran kun on terveellistä.

Kerron vain, että tämä, rakkaat sisaret, on sitä vaimon viisautta. Ja säästää monilta turhilta mutinoilta. 0-6 kotirauhalle. Täten luovutan kaikille parisuhdeterapeuteille ja avioliittoneuvojille oikeuden käyttää tätä neuvoa vapaasti työssään. Mulle saa kyllä lähettää pientä provikkaakin.

Foorumi

Fillari-foorumi <3, tuo ehtymätön aarreaitta. Ei sellaista elämänaluetta, etteikö sieltä löytyisi keskusteluapua.  Pari ehdotonta suosikkiani (monista):

Legginssit: IN vai OUT  (Upeeta.)

Leipominen  (Ja ei, siellä ei keskustella hakkaamisesta tai kaatumisesta.)

"Ja Vuoden Luokattomin Huoltaja -palkinnon saa...

 ...rouva, joka juuri saapuikin parahiksi sieltä manikyyristaan sopivasti palkitojenjakotilaisuuteen!"

Meitä on moneen junaan, ja yhdessä junassa istumme me, jotka olemme matkalla palamaan sinne kuuluisaan alakerran tuleen, koska me olemme huonoja ihmisiä. Kuten toveri Pikkumyy hyvin kommentissaan taannoiseen kirjoitukseeni toi esille, saatamme potea syyllisyyttä varsin omituisista asioista. Esimerkiksi siitä, että teemme niinkin itsekkäitä asioita, kuten harrastamme jotain itselle mielekästä ja kehittävää. Hmmm, kuulostaako tutulta? Ollaan me aika epeleitä me vaippasukkahousupyykkärit. (No nyt seuraa tunnustus: Pyörälijäni kyllä pesee sukkahousunsa itse. Ja muutkin ajovermeet, ei sen puoleen.)

Meilläpä kun täällä Pyöräilijän vaimossa on tullut tavaksi paasata ja vähän kärjistääkin asioita, niin...antaa nyt mennä kun on alamäki...

Omantunnontuskat ovat turhanpäiväisiä. Jos sinua ei kiinnosta, älä lähde kisoihin. Sinne voi mennä myös Jorma/Repe/Sampsa/joku muu asiaan vihkiytyneempi kaveri. Tai vaihtoehtoisesti palkattu sukulaispoika/tyttö, jonka mielestä on mahtavaa päästä tienaamaan taskurahoja seuraavan diskon puffaa varten (...nykyään ei taida kyllä olla enää diskoja?). Ja jos nyt sitten sinne kisareissulle eksyy mukaan, ei nyt herra paratkoon ensimmäisenä kannata tyytyä siihen perinteiseen nakkiin.*  Tai ainakin on hyvä ymmärtää, että vaihtoehtojakin on. Jokainenhan sitten tekee omat valintansa sen mukaan, mitä itse haluaa.

* = Eli takakontillinen/repullinen (riippuen kisasta ja huollettavien määrästä) huoltokamaa ja valikoima pulloja litkuineen kantoon/autonkonttiin ja kökkimään kuusenkatveeseen/suhaamaan autolla pitkin vieraita pöpelikköjä.

Tässä muutama hyvä vinkki kisareissuille - edellyttäen, että pöpelikössä yksin hyttysten syötävänä kykkiminen ei erityisesti kiinnosta:

#1 Aina, siis aina löytyy jokin valokuvauskohde. Ei sellaista jorpakkoa suomenniemellä olekaan, josta ei jotain suonätkelmää tai hömppätinttiä löydy. Tai sitten voi kuvailla niitä kisaajia. Ne ovat yllättävän kiitollisia kuvauskohteita nuo Lajin edustajat. Useimmat jopa hämmentävän mielissään niistä noloistakin otoksista.

#2 Ota mukaan lapset, koirat, isovanhemmat, kummit... Niiden paimentamiseen menee huomaamatta iloisesti koko päivä.

#3 Nautiskele kylpylässä/hieronnassa/kasvohoidossa sillä välin, kun sukkismiehet hikoilee. Käytetty, hyväksi havaittu ja ehdottomasti suositeltava tapa viettää kisapäivää.

#4 Toteuta omia harrastuksiasi. Yllättävän monissa paikoissa voi lähietisyydellä (yleensä jopa paikanpäällä) käydä ratsastamassa, sauvakävelyllä, melomassa, samoilemassa, kahvakuulailemassa...You name it!

#5 Ota kirja/lehtiä/sanaristikoita mukaan, aseta auton etuistuin takanojaan, ja kuuntele rauhoittavaa sateenropinaa (eli kuulokkeet korviin ja lempparisoittolista täysille) autossa.

#6 Uusi kaupunki (/tuppukylä) - uudet kujeet! Käy ostoksilla, katsasta nähtävyydet, tapaa paikkakunnalla asuva vanha tuttava, avarru, valaistu! Matkailu se on mikä kannattaa :)

#7 Muita ideoita? - Kertokaa!

Osanottoni erzin vaimolle

Voi erzin vaimo-parka. En tunne erziä - saati hänen vaimoaan, mutta kyllä tästä tuli niin sellainen perinteinen mattinykäsmäinen bon voyage -tunne. Suosikkipoimintani erzin mukavasta pyörähdyksestä: rauhallista...mutkan kautta...palauttava. Minusta olisi mahtavaa kuulla nyt erzin vaimon versio tästä kivasta. Veikkaan, että se voisi olla hieman erilainen kertomus se...

Viittaan tällä kaikella siis tietenkin tähän pohdintaani ja sen kommenttiboksissa todennettuun tosiasiaan.

Älkää kysykö, miten eksyin Lenkkivihko.fi palvelun sivuille, saati sitten tähän kohtalokkaaseen erzin merkintään vuodelta 2008. Minulla ei ole aavistustakaan. Hämmästytän itseänikin.

No Fuckin' Cheerleader

Olen siis maailmankaikkeuden paskin kannustaja. Tarvinneeko sitä enää erikseen painottaa, että en ole niitä vaimoja, jotka raahautuvat (tai tuppaavat?) jokaiselle kisareissulle ja napottavat tyytyväisenä radan varrella pullot kourassa. Kieltäydyn tuntemasta tästä syyllisyyttä. Rohkenen väittää, että mikäli osallistuisin innokkaasti ratsastuskisoihin, Pyöräilijä tuskin istuisi kentänlaidalla loimi kourassa kannustamassa. Tarkemmin ajatellen - en haluaisi sitä sinne istumaan. Sehän kuolisi tylsyyteen.

Tätä ei pidä ymmärtää totaalisena kiinnostuksen puutteena tai välinpitämättömyytenä kumppaniani tai hänen hyvinvointiaan kohtaan. Seuraan kyllä kisapäivänä väliaikoja ja tuloksia (silloin harvoin kun niitä on reaaliaikaisena saatavana), ja jäkikäteen selaan uskollisesti läpi kisakuvat (ja arvion ne), ja kuuntelen kisaraportin. Kuka kaatui, kuka voitti, kenestä mentiin ohi, kenellä meni hermo, missä vaiheessa kramppasi mikin paikka ja mikä osa milloinkin hajosi...

Tarkastan jopa etukäteen kisainfoista mahdolliset epäkohdat tai muutokset. Se ei tosin tarkoita, että minua varsinaisesti hirveästi ne tekniset tiedot kiinnostaa. Haluan vain tietää, jos on jotain, mitä minun on otettava huomioon. Kuten esimerkiksi se, miten pitkä matka reitin kaukaisemmasta pöpeliköstä on lähimpään sairaalaan. Because that is how I function.

Sinut on nähty!

Kukkuu rakkaat pääteapinat! Tiedän, että teitä on siellä. Tai sitten Bloggerin statistiikan tarkoitus on säälistä uskotella meille nakkisormet tutisten näpsyttäville bloggaajille, että ikäänkuin jotakuta voisi oikeasti kiinnostaa nämä jutut. Eeee-hei kai nyt sentään. (Eihän??) Kieltäydyn olemasta niin vainoharhainen ja kyyninen. (Eihän!!?)


Tajusin tosiaan ensimmäistä kertaa käydä kurkkaamassa tuonne blogin kävijätilastoon. Kävijämäärä oli paitsi iloinen yllätys, myös hienoinen järkytys. Pitäisikö nyt viimeistään itsesensuurin jo herätä horroksestaan? Kop, kop! Ei siellä taida olla ketään kotona...

Jatketaan sitten samalla linjalla. Mutta kannattaisikohan kuitenkin lopettaa tuo statistiikan kyttäily heti alkuunsa, voi vielä julkaisukynnys kasvaa. Tai laskea entisestään, jos oikein epätoivoiseksi menee... Tästä puheenollen, joku oli muuten päätynyt tänne haulla "että hiljennä nyt perkele". Oikeaan paikkaan oli siis tullut. Pitäisikö tuota kielenkäyttöä vähän miettiä...

Asiaan:

Tiedän siis, että teitä on siellä. Kuka sitten vahingossa eksynyt etsiessää Googlella "vaippahousuja" ja "pidätyskykyään" (??!!), kuka jopa tarkoituksella poikennut. Oli miten vain, paljasta itsesi! Kuvainnollisesti Sanallisesti kuitenkin vain, kiitos. Kovasti kiinnostaisi tietää, mitä tyyppejä siellä luuraa :) Utelias epeli kun olen.

(Ja viimeistään nyt kaikki järkevät poistaisivat tekstistään tuon itseään paljastelemaan pyytelevän ilmaisun [eivätkä ainakaan toistaisi sitä tässä enää uudelleen], etteivät kaikki p*rvoraukat nyt turhaan eksyisi tänne kuikuilemaan. Mutta mitäs hauskaa tässä sitten enää olisi. :P Vitosesta vetoa, että huomenna ei enää naurata.)

Herra varjele, mitä sieltä tuli...

...sieltä tuli volttiiiiii!

Voi pyhä sylvi, mikä viikonloppu. Leijonat saivat kisakauden pakettiin, mutta meillä se vasta avattiin. Molemmat tapaukset sitten sinetöitiin oikein mojovalla tällillä. Toiset ne tekee maaleja, toiset voltteja.

Voi kyllä näistä taisteluvammoista taas ollaan ylpeitä, pitkään ja hartaasti. Sitä tuskaa ja kipua, miten se on niin hienoa? Olla ihan rikki ja ruvella... Ei voi kuin monttu auki katsoa isoa miestä, jolla silmät seisoo päässä, nahka on kuin tussarilla rei'itetty, ruhjeita siellä täällä, mutta se on niin... Onnellinen. Mistä näitä tahvoja oikein sikiää?

Yksi huoli sentään tässäkin...ettei vaan uudet ajovaatteet menneet rikki...?

3 syytä iloon

On paljon asioita, joihin suhtaudun myönteisesti. Tässä muutama esimerkki:

 #1 Yksi kitkutin on viety piiiiiiiiiiitkälle lomalle parantolaan, aina 120 kilometrin päähän. Käsittämättömän mahtavaa, että nyt aikaisemmin sen viemä 2,5 % käytettävissä olevasta elintilasta on taas minun. Noin niinkuin periaatteessa. Voin taas hengittää.

#2 Meillä on yksi auto. Yksi. Auto. Se odottaa kiltisti ulkona säällä kuin säällä. Sitä ei tarvitse rassailla juuri koskaan. Sitä ei tarvitse tuoda sisälle. Sen osia ei tarvitse levitellä pitkin asuntoa. Se ei vaadi erillisiä ajovarusteita. Meillä on yksi auto. Se on aina minun käytettävissäni. Se on aina valmiiksi tankattu ja se kulkee eteenpäin. Minun ei tarvitse maksaa siitä penniäkään, periaatteessa. Ja se on hirvittävän kätevää.

#3 Meillä on viisi polkupyörää. Minä en käytä niistä neljää, ja viidettäkin aniharvoin. Toisin kuin Pyöräilijä, joka käyttää neljää, jatkuvasti. Siksi voin kulkea autolla, joka periaatteessa on minulle ilmainen, ja saan valittaa niistä viidestä pyörästä niin paljon kuin sielu sietää.

Ja joku vielä kehtaa väittää, että olen negatiivinen. Sitä paitsi voisin väittää, ettei se positiivinenkaan välttämättä aina ole hirveän hyvä juttu. Ainakaan tässä tai tässä, eikä aina tässäkään.

EDIT: Pitänee vielä painottaa, että mikään näistä kolmesta viimeisestä linkistä ei sinänsä liity meihin. Mutta tulipahan nyt esimerkinomaisesti mieleen.