Ja sitten sää...

Taas alkaa olla sen jokavuotisen säätiedotuksen aika. Kyllä on vuosi viuhtonut aika kyytiä!

  Nilsiä:

 











Lähde: Foreca

Vaimo hyväksyy. Ja vihaa pakkaamista edelleen.

Nähdään(kö?) Tahkolla!(?)

Mikään minnakauppi väittänyt olevanikaan

Ja taas niellään niitä aikaisempia läppiä. Pitää varmaan ottaa jotain vettä liukkaampaa kyytipojaksi.

Tapahtui nimittäin niin, että kävimme yhdessä ajamassa. Ei pelkoa - ei oteta tavaksi edelleenkään. Tämä ainutlaatuinen tapaus johtui puhtaasti suunnistuksellisista syistä. Lähinnä siis syystä, että eksyisin autoonikin, jos turavyö ei pitäisi paikallaan.

Pyöräilijäähän ei tarvinnut matkaan suostutella, päin vastoin. Itseni kanssa taas kävin Suuren Keskustelun. Ja Pyöräilijää vannotin pitämään päänsä kiinni. Kysyisin, jos jokin olisi epäselvää. No ei se pitänyt. Päätänsä kiinni siis, mikä tietysti ei vaimoa yllättänyt. Yllätys sen sijaan oli, että vaimo ei pultannut! Kertaakaan. Olen sanaton.

Lusikat eivät siis menneet jakoon, pyöriä ei lennellyt toimestani jorpakkoon, enkä laittanut (maailman kauneinta) sotkutintani myyntiin. Piti silti käydä tämän päälle vähän omilla teillä juoksemassa (ja Pyöräilijä ajamassa), että jokin järjestys maailmassa säilyisi. Eksyin tietenkin, mutta ei siitä sen enempää.

Blogin lähes kolmivuotisella taipaleella on kulisseissa tapahtunut kaikenlaista, vaikka raportointi on kohdentunut enemmän kaikkeen muuhun kuin omaan kehitykseeni (ehkä siksi, että se ei ole ollut kovin päätähuimaavaa). Tehdäänpä nyt pieni välitilinpäätös kuitenkin.

Pari tavoitetta on saavutettu:
Peruskunto palautettu - check! [Hallelujah!]
(Hienon värinen) pyörä - check! [itse valittu - repikää siitä!]

Ja onhan niitä haasteita vielä edessä:
Niissä ylämäissä on vielä hiomista. Paljon. Ja poluista ei tarvitse edes puhua...

Moni asia ei ole muuttunut, eikä muutu:
Vaippahousuihin en edelleenkään suostu. Osaan ja haluan edelleenkin puhua muustakin kuin pyöristä. Olen edelleen maailman paskin pulloteline. Vannoen paras!