Sinut on nähty!

Kukkuu rakkaat pääteapinat! Tiedän, että teitä on siellä. Tai sitten Bloggerin statistiikan tarkoitus on säälistä uskotella meille nakkisormet tutisten näpsyttäville bloggaajille, että ikäänkuin jotakuta voisi oikeasti kiinnostaa nämä jutut. Eeee-hei kai nyt sentään. (Eihän??) Kieltäydyn olemasta niin vainoharhainen ja kyyninen. (Eihän!!?)


Tajusin tosiaan ensimmäistä kertaa käydä kurkkaamassa tuonne blogin kävijätilastoon. Kävijämäärä oli paitsi iloinen yllätys, myös hienoinen järkytys. Pitäisikö nyt viimeistään itsesensuurin jo herätä horroksestaan? Kop, kop! Ei siellä taida olla ketään kotona...

Jatketaan sitten samalla linjalla. Mutta kannattaisikohan kuitenkin lopettaa tuo statistiikan kyttäily heti alkuunsa, voi vielä julkaisukynnys kasvaa. Tai laskea entisestään, jos oikein epätoivoiseksi menee... Tästä puheenollen, joku oli muuten päätynyt tänne haulla "että hiljennä nyt perkele". Oikeaan paikkaan oli siis tullut. Pitäisikö tuota kielenkäyttöä vähän miettiä...

Asiaan:

Tiedän siis, että teitä on siellä. Kuka sitten vahingossa eksynyt etsiessää Googlella "vaippahousuja" ja "pidätyskykyään" (??!!), kuka jopa tarkoituksella poikennut. Oli miten vain, paljasta itsesi! Kuvainnollisesti Sanallisesti kuitenkin vain, kiitos. Kovasti kiinnostaisi tietää, mitä tyyppejä siellä luuraa :) Utelias epeli kun olen.

(Ja viimeistään nyt kaikki järkevät poistaisivat tekstistään tuon itseään paljastelemaan pyytelevän ilmaisun [eivätkä ainakaan toistaisi sitä tässä enää uudelleen], etteivät kaikki p*rvoraukat nyt turhaan eksyisi tänne kuikuilemaan. Mutta mitäs hauskaa tässä sitten enää olisi. :P Vitosesta vetoa, että huomenna ei enää naurata.)

Herra varjele, mitä sieltä tuli...

...sieltä tuli volttiiiiii!

Voi pyhä sylvi, mikä viikonloppu. Leijonat saivat kisakauden pakettiin, mutta meillä se vasta avattiin. Molemmat tapaukset sitten sinetöitiin oikein mojovalla tällillä. Toiset ne tekee maaleja, toiset voltteja.

Voi kyllä näistä taisteluvammoista taas ollaan ylpeitä, pitkään ja hartaasti. Sitä tuskaa ja kipua, miten se on niin hienoa? Olla ihan rikki ja ruvella... Ei voi kuin monttu auki katsoa isoa miestä, jolla silmät seisoo päässä, nahka on kuin tussarilla rei'itetty, ruhjeita siellä täällä, mutta se on niin... Onnellinen. Mistä näitä tahvoja oikein sikiää?

Yksi huoli sentään tässäkin...ettei vaan uudet ajovaatteet menneet rikki...?

3 syytä iloon

On paljon asioita, joihin suhtaudun myönteisesti. Tässä muutama esimerkki:

 #1 Yksi kitkutin on viety piiiiiiiiiiitkälle lomalle parantolaan, aina 120 kilometrin päähän. Käsittämättömän mahtavaa, että nyt aikaisemmin sen viemä 2,5 % käytettävissä olevasta elintilasta on taas minun. Noin niinkuin periaatteessa. Voin taas hengittää.

#2 Meillä on yksi auto. Yksi. Auto. Se odottaa kiltisti ulkona säällä kuin säällä. Sitä ei tarvitse rassailla juuri koskaan. Sitä ei tarvitse tuoda sisälle. Sen osia ei tarvitse levitellä pitkin asuntoa. Se ei vaadi erillisiä ajovarusteita. Meillä on yksi auto. Se on aina minun käytettävissäni. Se on aina valmiiksi tankattu ja se kulkee eteenpäin. Minun ei tarvitse maksaa siitä penniäkään, periaatteessa. Ja se on hirvittävän kätevää.

#3 Meillä on viisi polkupyörää. Minä en käytä niistä neljää, ja viidettäkin aniharvoin. Toisin kuin Pyöräilijä, joka käyttää neljää, jatkuvasti. Siksi voin kulkea autolla, joka periaatteessa on minulle ilmainen, ja saan valittaa niistä viidestä pyörästä niin paljon kuin sielu sietää.

Ja joku vielä kehtaa väittää, että olen negatiivinen. Sitä paitsi voisin väittää, ettei se positiivinenkaan välttämättä aina ole hirveän hyvä juttu. Ainakaan tässä tai tässä, eikä aina tässäkään.

EDIT: Pitänee vielä painottaa, että mikään näistä kolmesta viimeisestä linkistä ei sinänsä liity meihin. Mutta tulipahan nyt esimerkinomaisesti mieleen.

Tilannekatsaus

1) Ne kepit on edelleen siellä syvennyksen perimmäisessä nurkassa (tai ehkä maa on mystisesti nielaissut ne - toivo elää!) Ainoat kepit, jotaka täällä ovat heiluneet ovat neulepuikot. Liikuntaa se on sormijumppakin!

2) Paketteja on odotettu ja avattu innollla. Ei, ei Joulupukilta, vaan das pyöränosatoimittajalta.

3) Pientä puolikuntoisuutta on podettu pitkään ja hartaasti. Eeei hyvä.

4) Kaikki motivaatio yhtään mihinkään on hautautunut lumikinosten, töitten ja joulukiireiden alle. Toisella sitä näyttää taas intoa riittävän enemmän kuin pienellä kylällä yhteensä. Ja sekös se vasta vaimoa ketuttaa, kun ei saa rauhassa synkistellä.

Olikos vielä jotain muuta kivaa? Ai niin:

5) Pelkään kuollakseni, mitä Pyöräilijän tarkoin varjelemasta, minulle osoitetusta joulupaketista paljastuu. Voisiko joulun skipata tänä vuonna?

Keppiä ja porkkanaa. Ilman sitä porkkanaa.

Noniin, syödään niitä sanoja taas. Vähän vettä perään, niin menee liukkaammin alas, hop! Ne ovat nyt nimittäin täällä: sauvakävelysauvat siis. Tuolla eteisessä naulakkokaapin perimmäiseen nurkkaan strategisesti sijoitettuna. (Jospa Pyöräilijä vaikka kohta unohtaisi, että minulla on nyt sellaiset.) Silmät kiinni ja tiukka nipistys. Nyt varovainen tirkistys luomien raosta... Ja siinä ne yhä ovat. Onko minun nyt pakko mennä kävelemään sauvojen kanssa? Pohtii ihminen, joka muinoin teki sitä työksensä.

Pyöräilijän sauvat ovat kaksimetriset. No sellaisilta ne minun mielestäni näyttävät! Arvatkaapa miten lujaa niillä pääsee? Miettikääpä sitten, miten huimaan laukkaan meikäläisen töpöjalat yltää puolet lyhyempien köpöttimien kanssa. Ja veikatkaa sitten huviksenne, olenko lähdössä sauvakävelemään itsensä Herra Sauvakävelytekisisinullehyvään kanssa. No en helvetissä.

Pimeitä iltoja ja valkoisia valh...haaveita

Ho-hoi, täällä ollaan. Kisakauden jälkeisestä lepojaksosta selvittiin - hengissä. Nippanappa. Mitä nyt lievästi hermo meni. Yllättäen enemmän meikäläisellä. Kuka nyt jaksaa katsoa miestä aina kotona?

Hiljaa siellä, se oli retorinen kysymys! Mitä julmaa siinä muka on, että kannustaa toista valitsemallaan tiellä? Sitä paitsi niin armollinen minä olen, että hyvää hyvyyttäni armollisesti olen lainannut Riderini (etu- ja taka)valoa, kun toinen niin vilpittömän innoissaan tuonne pimeään on lähtenyt sotkemaan.

Onneksi se normaali arki nimittäin sieltä palasi. Nyt on jo siirrytty "mä-olen-maailman-paskin-pyöräilijä-ja-myyn-kaikki-pyöräni"-mantran kautta siihen pisteeseen, että lenkiltä palaa suhteellisen hyväntuulinen ja tuttuun tapaan kaikkivoipaisen itseriittoinen "kylläpä-kulki-hyvin" ja "sitten-kun-mä-voitan-suomenmestaruuden..."-mies.

Meikäläisen venähtäneessä lepokaudessa ei loppua näy. Alkaa tässä tekosyyt loppumaan, perkeles. Onneksi pelastukseksi saapuu joulukiireet :D Mahtavaa. Sen sijaan, että oikeasti tekisin asioille jotain, olen tyytynyt totuttelemaan ajatukseen, että saatan ihan oikeasti joutua koeajamaan erästäkin pyörää jossain vaiheessa. Se olisi valkoinen. Aatelkaapa sitä!

Metsään on tullut jo syys

Käväisen tässä vaan ilmoittamassa, että kisakausi on ollut viikon verran paketissa. Tämä se on ihmisen parasta aikaa :)

Tosin - nyt on myös se aika, kun ulkovaraston kylmyys ajaa pyörät, osat, työkalut ja niiden käyttäjän esimerkiksi nyt vaikka olohuoneeseen. Kauheen kiva.