Näpit irti Fillaristani

Mitä tapahtuu n. 7 kertaa vuodessa, jolloin vilppi, itsekkyys ja kyynärpäätaktiikka ovat sallittuja?  Fillari kolahtaa postilaatikkoon.

Olen useasti rikkonut Pyöräilijäin Vaimojen kultaista sääntöä numero 1. Olen nimittäin julkeasti herättänyt Suurta Pahennusta lukemalla lehden ensimmäisenä. Lukuisia kertoja. Kyllä vaan, kuulen tuskaiset kauhunparahduksenne.

Aikoinaan alkaneet Jukka Salmisen seikkailut maailmalla saivat minutkin innostumaan tuosta pyhästä opuksesta. Tappeluhan siitä(kin) sitten melkein tuli. Kilpailuksi meni ainakin, että kenellä on oikeus lukea ensimmäisenä. Muistan monia älyllisiä argumentteja kuten "Se on minun lehteni" ja "Koska se on tuoreena ja sileänä paras". Minun jäljiltäni sivuihin jää kuulemma myös hiirenkorvia. Ikään kuin ne hiirenkorvat koskaan olisivat vaivanneet missään muussa kirjassa saati lehdissä (!).

Mutta pikkumaisuus ja älyllinen taantumus sikseen, saa Fillari esiin jalompiakin puolia. Pitkäjänteisyys ja keskittymiskyky ovat sentään huipussaan. Tosin tasan siihen yhteen asiaan, nimittäin sen lukemiseen.

Pienenä käytännön vinkkinä siis kaikille pyöräilijöiden puolisoille (jotka ovat siinä onnellisessa asemassa, että hallitsevat postilaatikkoa) suosittelen seuraavaa: Kannattaa piilottaa lehti siksi aikaa, kunnes päivän polttavimmat asiat on selvitetty. Muuten voi käydä niin, että kommunikaatio rajoittuu loppupäivän ajan monologiin omasta toimestasi, tai seuraavankaltaisiin hivenen turhauttaviin sananvaihtoihin:

-Päläpäläpälä*...ja tulin sitten siihen tulokseen, ettei se varmaan kannatakkaan. Mitähän tässä pitäis tehdä?... Hei, kuunteletko sää yhtään?
-Umph... Joo.
-...???

*pitkä ja seikkaperäinen selostus aiheesta X

Eli suosittelen ensin hoitamaan kaiken älyllisen keskustelun alta pois, ja sitten ikään kuin palkintona muistamaan "Ainiin, Fillarikin tuli." (Tämä ei kyllä oikein toimi, jos pyöräilijä muistaa/tietää odottaa lehteä saapuvaksi. Kun ei nyt ihan valehtelemaan viitsi ryhtyä. Pieni totuuden venyttäminen aina kai sallitaan...?)

Miksi se muuten haisee niin karsealle? Siis Fillari-lehti, lähinnä.

Ethän vaan kuvittele mitään?

Tiedättehän nämä keskustelut parisuhdetta lujittavista Yhteisistä Harrastuksista. Kaikkihan meistä ovat ainakin kuulleet niistä.
"Pentistä kuoriutui aivan uusia puolia, kun aloitimme golfkurssin."
"Liisakin innostui golfista, ja nykyisin meillä on paljon enemmän aikaa toisillemme."
"Kuulitko, että Pentti ja Liisa ovat alkaneet golfaamaan yhdessä. Voi kun meilläkin olisi jokin kiva yhdistävä juttu..."

Jossain vaiheessa tätä vääjäämättömästi kohti lopullista aivopesua porskuttavaa pyöräytymisprosessia tajusin, että tässähän saattaa olla jokin koira haudattuna. Asiasta käytiin jotakuinkin seuraavanlainen keskustelu:

V: Ja ethän vaan kuvittele, että tästä tulee nyt joku Yhteinen Harrastus?
P: No en todellakaan.*

Sieluni korvilla kuulen nyt jonkun ihmettelevän, miksi ihmeessä ei, sehän on niin herranduudelis herttainen ajatus kerrassaan. No minäpä kerron miksi ei.

Oletteko ikinä raahautuneet harppovan/polkevan/hiihtävän/uivan/muuten itseäsi nopeammin etenevän ihmisen perässä räkä poskella ja keuhkot verillä, mutta sisu ei ole antanut periksi sanoa, että hiljennä nyt perkele vähän? Tarvinneeko kertoa, että minä olen.

Oletteko koskaan päätyneet silmittömän raivon partaalle ja ylikin, koska ei ole mitään ärsyttävämpää kuin toinen, joka tietää luulee tietävänsä, miten jotain tehdään paremmin kuin sinä itse? Minä ainakin kiihdyn nollasta sataan nanosekunnissa, jos en saa tehdä asioita omalla tavallani.

Oletteko koskaan nauttineet omasta ajasta? Oletteko tottuneet vaatimaan ja järjestämään sitä säännöllisesti? Jopa päivittäin? Aamen.

Jos vastasitte edes johonkin kohtaan kyllä, niin ymmärrätte, miksi Lajista ei ole leivottu, eikä tulla paistamaankaan, parisuhteenlujittajaa tähän torppaan. Muussa tapauksessa, olkaa ystävällisiä ja pitäkää ah-niin-ihanat Yhteiset Harrastuksenne omana tietonanne.

---
*(Painottiko se tuota 'todellakaan' -kohtaa vähän turhan ponnekkaasti, vai kuvittelenko vain?)
Jätin tässä mainitsematta, että keskustelussa saattoi vilahtaa joitakin "joskus voidaan yhdessäkin käydä pyörittelemässä jotain helppoja reittejä"  -tyylisiä uhkaavia sivulauseita. Aion kuvitella, että en kuullut niitä.

Housupyykkiä

Pari painavaa sanaa vaippahousuista. Tiedetään, ne ovat oikeasti pehmustetut pyöräilyhousut, joiden pehmusteosaa joku pyöräguru ehkä haluaa tituleerata säämiskäksi. (Tosiasiassa ainakin nykyään pehmustinhärpäke on kyllä kaikkea muuta kuin oikeaa säämiskää, sen jopa minä tiedän.) Mutta minähän saan ummikkona kutsua niitä ihan miksikä huvittaa. Joten vaippahousuilla mennään.

Jos jollekin on epäselvää, mistä tässä nyt oikein puhutaan, niin ihan muutama havainnollistava kuvanen aiheesta tähän alkuun:

Jo legendaksi muodostunut Taru Punahousuisista Pojista osoittaa, että Puolassa todella liputetaan isänmaan väreissä. Kuvan alkuperäinen lähde valitettavasti tuntematon.

Kuva torpedo7

Kuva Bontrager

*Tässä vaiheessa minulle tultiin Pyöräilijän toimesta kommentoimaan, miksi valitsen vain miesten kuvia. Siis hetkinen. Housujahan minä tässä esittelen. Pehmustettuja pyöräilyhousuja. Sitäpaitsi kaikki tänne kirjaamani on täysin puolieellista, subjektiivista ja röyhkeän moukkamaista. Saan valita tasan ne kuvat, jotka edistävät asiaani parhaiten. Myönnytykseksi kuitenkin yksi kuva naisistakin. Mutta sanonpa nyt vaan, että ei se kyllä havainnollista tätä pehmusteasiaa mitenkään.*

Kuva Assos

Näpsäkkä ja havainnollistava video aiheesta löytyy Elixirin sivuilta, starring Jussi Veikkanen.

Eli siis vaippahuosut. En aio ikinä, kuuna päivänä alkaa käyttää sellaisia. Olen päässyt vaiposta eroon jo kahdesti elämässäni. Ensimmäisen kerran jo varhaislapsuudessa, jolloin pidätyskykyni parani sen verran, että aloin ehtiä vessaan tarpeilleni. Ja toistamiseen (herkimmät miehet voivat nyt sulkea korvansa silmänsä hetkeksi, eikä heidän varsinkaan kannata klikata linkistä) hieman vanhempana, kun tutustuin naisille suunniteltuun silikoniseen tuotteeseen. Joten jos minä vielä joskus vaippoja aion pitää, se olkoon sitten aikaisintaan vanhainkodissa. Ja siinä vaiheessa minulta ei varmaankaan enää paljon kysellä, mitä itse olen asiasta mieltä.

Tätä ei pidä nyt käsittää väärin. Yleisesti ottaen minulla ei ole mitään vastaan pyöräilyhousujen sukua, tuota housujen väärinymmärrettyä aatelia. Ratsastajana ihonmyötäiset housut ovat tulleet minulle tutuiksi ja rakkaiksi jo aikojen alussa. Ja mielellänihän minä miehi...siis miestä sukkahousuissa katselen. Ei valittamista ;) Kaikessa turhamaisuudessani, moukkamaisuudessani ja kokemattomuudessani en vain voi kuvitella tunkevani itseäni vaippahousuihin - ja vielä ilman alushousuja (WTF??!!) Pardon my French.

Starttilaukaus

Olipa kerran erään pyöräilijän eräs vaimo. Vaimo ja pyöräilijä elelivät normaalia pyöräilijän perheen elämää. Vaimo yritti kuitenkin pitää kyynärvarren mitan matkaa itsensä ja Lajin välillä, silloin kuin se vain suinkin oli mahdollista. Tietäen tiedon lisäävän tuskaa, hän yritti pysytellä sopivan tietämättömänä kaikesta mikä liittyi pyörien/pyöräilijän tekniikkaan tai haiskahti muuten jotenkin liikaa Lajilta. Sujuvasti hän oppi elämään erinäisten pyörien, niiden osien, tarvikkeiden, purnukoiden, varusteiden, työkalujen, aikataulujen, rutiinien, kisareissujen ja ylipäänsä Lajin keskellä.

Mutta yrittäkääpä elää maatilalla saamatta hitustakaan paskanhajua tarttumaan. Ei onnistu. Eräänä kohtalokkaana päivänä vaimo huomasi selaavansa kuvastoa. Eikä mitä tahansa kuvastoa, vaan pyöräliikkeen pyörä- ja varustekuvastoa. Mitä oli tapahtunut, jää ehkä ikuiseksi arvoitukseksi - jopa vaimolle itselleen. Jollakin hyytävällä tavalla hänestä kuitenkin tuntui, että tästä ei olisi paluuta.