torstai 26. elokuuta 2010

Ethän vaan kuvittele mitään?

Tiedättehän nämä keskustelut parisuhdetta lujittavista Yhteisistä Harrastuksista. Kaikkihan meistä ovat ainakin kuulleet niistä.
"Pentistä kuoriutui aivan uusia puolia, kun aloitimme golfkurssin."
"Liisakin innostui golfista, ja nykyisin meillä on paljon enemmän aikaa toisillemme."
"Kuulitko, että Pentti ja Liisa ovat alkaneet golfaamaan yhdessä. Voi kun meilläkin olisi jokin kiva yhdistävä juttu..."

Jossain vaiheessa tätä vääjäämättömästi kohti lopullista aivopesua porskuttavaa pyöräytymisprosessia tajusin, että tässähän saattaa olla jokin koira haudattuna. Asiasta käytiin jotakuinkin seuraavanlainen keskustelu:

V: Ja ethän vaan kuvittele, että tästä tulee nyt joku Yhteinen Harrastus?
P: No en todellakaan.*

Sieluni korvilla kuulen nyt jonkun ihmettelevän, miksi ihmeessä ei, sehän on niin herranduudelis herttainen ajatus kerrassaan. No minäpä kerron miksi ei.

Oletteko ikinä raahautuneet harppovan/polkevan/hiihtävän/uivan/muuten itseäsi nopeammin etenevän ihmisen perässä räkä poskella ja keuhkot verillä, mutta sisu ei ole antanut periksi sanoa, että hiljennä nyt perkele vähän? Tarvinneeko kertoa, että minä olen.

Oletteko koskaan päätyneet silmittömän raivon partaalle ja ylikin, koska ei ole mitään ärsyttävämpää kuin toinen, joka tietää luulee tietävänsä, miten jotain tehdään paremmin kuin sinä itse? Minä ainakin kiihdyn nollasta sataan nanosekunnissa, jos en saa tehdä asioita omalla tavallani.

Oletteko koskaan nauttineet omasta ajasta? Oletteko tottuneet vaatimaan ja järjestämään sitä säännöllisesti? Jopa päivittäin? Aamen.

Jos vastasitte edes johonkin kohtaan kyllä, niin ymmärrätte, miksi Lajista ei ole leivottu, eikä tulla paistamaankaan, parisuhteenlujittajaa tähän torppaan. Muussa tapauksessa, olkaa ystävällisiä ja pitäkää ah-niin-ihanat Yhteiset Harrastuksenne omana tietonanne.

---
*(Painottiko se tuota 'todellakaan' -kohtaa vähän turhan ponnekkaasti, vai kuvittelenko vain?)
Jätin tässä mainitsematta, että keskustelussa saattoi vilahtaa joitakin "joskus voidaan yhdessäkin käydä pyörittelemässä jotain helppoja reittejä"  -tyylisiä uhkaavia sivulauseita. Aion kuvitella, että en kuullut niitä.

4 kommenttia:

  1. No entäs meillä? Perheen Pyöräilijä houkuttelee minut mukaan retkelle, koska "eihän matkaa ole kuin 40 km, kyllä sä sen jaksat ajaa". Retken jälkeen selviää, että kilometrimäärää on pyöristetty ALASPÄIN, todellisuudessa matkaa olikin 60 km.

    VastaaPoista
  2. Tyypillistä! Kannattaa suhtautua epäluuloisesti kaikkeen, missä mainitaan "vain x kilometriä" tai pieni/lyhyt/ihan nopea/tms. Lajin pauloihin menetetyt ovat menettäneet täysin suhteellisuudentajunsa mitä tulee pyöräilyyn yhdistettynä NORMAALEIHIN IHMISIIN.

    VastaaPoista
  3. Myös kruisailu ja pyörittely ovat vakavasti otettavia termejä, jolloin ei kannata missään nimessä lähteä mukaan pyöräillen, eikä ainakaan juosten...

    VastaaPoista
  4. Aamen. Tämän voi ymmärtää vain kokemuksen kautta, siskot hyvät.

    VastaaPoista

Jaa toki neroutesi tai elämöi muuten vaan.