lauantai 29. tammikuuta 2011

3 syytä iloon

On paljon asioita, joihin suhtaudun myönteisesti. Tässä muutama esimerkki:
 #1 Yksi kitkutin on viety piiiiiiiiiiitkälle lomalle parantolaan, aina 120 kilometrin päähän. Käsittämättömän mahtavaa, että nyt aikaisemmin sen viemä 2,5 % käytettävissä olevasta elintilasta on taas minun. Noin niinkuin periaatteessa. Voin taas hengittää.
#2 Meillä on yksi auto. Yksi. Auto. Se odottaa kiltisti ulkona säällä kuin säällä. Sitä ei tarvitse rassailla juuri koskaan. Sitä ei tarvitse tuoda sisälle. Sen osia ei tarvitse levitellä pitkin asuntoa. Se ei vaadi erillisiä ajovarusteita. Meillä on yksi auto. Se on aina minun käytettävissäni. Se on aina valmiiksi tankattu ja se kulkee eteenpäin. Minun ei tarvitse maksaa siitä penniäkään, periaatteessa. Ja se on hirvittävän kätevää.
#3 Meillä on viisi polkupyörää. Minä en käytä niistä neljää, ja viidettäkin aniharvoin. Toisin kuin Pyöräilijä, joka käyttää neljää, jatkuvasti. Siksi voin kulkea autolla, joka periaatteessa on minulle ilmainen, ja saan valittaa niistä viidestä pyörästä niin paljon kuin sielu sietää.

Ja joku vielä kehtaa väittää, että olen negatiivinen. Sitä paitsi voisin väittää, ettei se positiivinenkaan välttämättä aina ole hirveän hyvä juttu. Ainakaan tässä tai tässä, eikä aina tässäkään.

EDIT: Pitänee vielä painottaa, että mikään näistä kolmesta viimeisestä linkistä ei sinänsä liity meihin. Mutta tulipahan nyt esimerkinomaisesti mieleen.